SORRIN PUUTARHA

Vesan ja Ninan unelma on tarjota nykypäivän liikkuvalle ihmiselle vaihtoehdoksi Nips Naps Nopsaa eli heti valmista  salaattisekoitusta. Ensimmäinen tehdas aloittikin toimintansa 2008. Uusi tehdas aloittaa toimintansa talvella 2013.

Sorrin Puutarha on turkulaisille käsite.  Perinteikäs Sorrin salaattitalo sai alkunsa jo 1970-luvulla. Tuolloin  tilan pääsuunnaksi valikoituivat meille kaikille tutun muhkeat kaalit ja salaatit. Perheen maanviljelyshistoria ylettyy  toki kauemmaksi. Isoisä Martti Sorri saapui aikoinaan Teiskosta 1930-luvulla Maariaan erään talon pehtooriksi.  Hevospelillä karautettiin 8 kilometrin matka Maariasta Turun tukkutorille. Vesan vanhemmat, Perttu ja Marja alkoivat viljellä nykyisiä,  Maariassa sijaitsevia peltoja jo 1960-luvulla.

ROUVA SALAATTI

Rouva itse kesämielellä

Nykyinen torin myyntipiste on ollut samassa paikassa jo vuodesta 1991, eli alun kolmatta-kymmenettä vuotta. Tiskin kaunis esillepano ja hauskat tekstit ovat keränneet laajalti kehuja ihmisiltä. Asiakkaat ovat tyytyväisiä myös itse tuotteisiin, niitä tullaan hakemaan kauempaakin. Sorrin toripiste on avoinna maaliskuusta marraskuun alkuun, riippuen säänhaltijasta.

Sorrin puoti Turun kauppahallissa on avattu. Tervetuloa ostoksille.

Sorrin Puutarha on avannut palvelevan vihannes- ja hedelmäpuodin Turun kauppahalliin. Kiitos kuuluu ihanille asiakkaillemme, jotka kannustivat meidät mukaan uusittuun Turun Kauppahalliin.

Katariina tiskin takana

Katariina totuttelee tiskin taakse

Remontoidussa kauppahallissa jatkavat pitkään menestyneet yrittäjät ja sinne on avattu uusia kauppoja. Herkullisen ravintolamaailman lisäksi sieltä löytyy jopa pikkuruinen Alko. Muuten lostavasta tarjonnasta  puuttui palveleva vihannes- ja hedelmäpuoti. Otimme haasteen vastaan ja puoti on nyt auki.

Tervetuloa.